Muistipuiston Hilda-musiikkimatkoihin on julkaistu yli 20 uutta ihanaa nostalgista kappaletta. Syksyn tulo näkyy ja kuuluu julkaistussa musiikissa.


Musiikkimatkoilta löytyy  kappaleita eri vuosikymmeniltä kuten 40-luvulta ihana Muuttolintujen lähtö. Kappaleet vuodelta 1955 (Lehdetön puu, Syysunelmia ja Syyspihlajan alla) tuovat varmasti monille muistoja mieleen. Muistoja saattavat herätellä myös vuonna 1958 ilmestyneet Kuolleet lehdet, Laulaen sateessa ja Syysmuisto sekä vuotta myöhemmin julkaistut, Kun saapuisi hän, Mä päivänsäteen näin kerran pienen ja Nyt sataa. 60-luvun syksyisistä kappaleista mainittakoon vielä ihana Syksyn lehdet.


Vedetään villasukat jalkaan ja otetaan syksystä kaikki irti sävelten siivin.


Tästä pääset Hildan syksyisille musiikkimatkoille »

Verkkopalvelussa käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja käyttöä koskevien tilastojen keräämiseen. Voit valita hyväksytkö evästeiden käytön. Lisätietoja evästeiden käytöstä Evästeasetukset