Hanami (japaniksi ”kukkien katseleminen”) on vuoden tärkein juhla Japanissa. Juhlan keskeinen sisältö on kirsikkapuun kukkien katseleminen. Täysi kukinta kestää yleensä vain muutaman päivän. Kukinnan ollessa huipussaan japanilaiset kokoontuvat piknikille kirsikkapuiden alle: syömään, juomaan sakea ja viettämään aikaa yhdessä.
Hanamia vietetään myös Suomessa Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevassa Kirjsikkapuistossa, jossa kasvaa yli 200 kirsikkapuuta. Siellä koko perheen picknisck juhlaa on vietetty vuodesta 2008 alkaen. Roihuvuoressa puiden kukinta sijoittuu yleensä toukokuun toiselle ja kolmannelle viikolle.

Muistipuistoon on taltioitu lyhyt video, joka tarjoaa mahdollisuuden nauttia kirsikkapuiden kauneudesta ja puiston tunnelmasta. 


Siirry harjoituksiin


Hanami-sanastoa:

hanafubuki
kirsikankukkasade, se kukinnan vaihe, jolloin kukkien terälehdet tipahtavat alas puista. Muistuttaa sadetta.
mankai täysi kukinta, joka kestää yleensä vain muutamia päiviä
sakura kirsikkapuu tai kirsikankukka
sakura-zensen “kirsikkarintama”, Japanin televisiossa oleva säätiedotuksen kaltainen ohjelma, joka kertoo hanami-kukinnan alkamisesta eri paikkakunnilla
yozakura kirsikan kukkien katselu yöllä – jotkin Japanin puistot on valaistu lyhdyin hanamin-aikana


Lähde: https://www.roihuvuori.fi/hanami/mika-on-hanami/?ret=msg
Kuvat: Muistipuisto
Verkkopalvelussa käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen ja käyttöä koskevien tilastojen keräämiseen. Voit valita hyväksytkö evästeiden käytön. Lisätietoja evästeiden käytöstä Evästeasetukset