Oletko aivoterveyden edistämisestä kiinnostunut ikääntyvä, jolla on jokin lääkärin toteama aivojen toimintakykyyn vaikuttava sairaus esimerkiksi lievä muistisairaus, lievä masennus tai aivoverenkiertohäiriö. Lähde mukaan Muistipuiston tutkimukseen. Tutkimuksen avulla selvitämme Muistipuiston käytön arkivaikutuksista.

Edellytyksenä osallistumiselle on oma tietokone tai tablet, sekä mahdollisuus käyttää sitä itsenäisesti tai esimerkiksi perheenjäsenen kanssa, noin kuukauden kestävän harjoittelujakson ajan. 

Tutkimuksen alussa toteutettavan alkuhaastattelun yhteydessä opastamme Muistipuiston käytössä ja autamme löytämään juuri sinun tarpeisiisi ja tavoitteisiisi parhaiten soveltuvia Muistipuiston sisältöjä. 

Kiinnostuitko? Lue lisää ›